maanantai 27. kesäkuuta 2016

Vuosiajo 2016

IBA Finland julkaisi vuosikokouksessaan uuden vuosiajon ja aiheena oli Suomen lentoasemat. Tarkoitus oli käydä yhdeksällä lentoasemalla ja lisäksi Suomen keskipisteessä Leskelässä. Lentoasemaluettelo oli laajempi mutta 9 niistä piti valita.
Suunnittelu käynnistyi Googlemapsista reitin suunnnittelulla. Pohjana siinä oli kuitenkin ''normitonni'' eli 1000 mailia 24 tunnissa. Reitti laskettiin uittien mukaan ja niiden rinnalle sitten määritellyt kohteet joissa piti ottaa kuva siten että pyörä ja kohde näkyvät samassa kuvassa.
Aloitukseen otin Oulun kentän ja viimeiseksi kohteeksi Suomen keskipisteen Leskelässä. Olin ajanut muutamia 1000 mailin lenkkejä ja niiltä pohjilta alkoi reitti muotoutumaan. Oulu, Kuusamo, Kajaani, Kuopio, Joensuu, Savonlinna, Lappeenranta, Mikkeli, Jyväskylä ja kotimatkalla Suomen keskipiste.

                                                                              Reitti

Kello soi taas aamulla lähdön merkiksi, pesulle, kamat päälle, eväät kassiin ja tallista pyörän hakuun.
Olen ottanut oman sisäisen kellon opastamana aikatauluksi sellaisen että aikaisin aamulla liikkeelle niin seuraavan yön ehtii kuitenkin jollainlailla nukkumaan. Muutaman kerran olen lähtenyt illalla mutta se väkisin nukkuminen ennen lähtöä on ollut vaikeaa.

                                                                            eväät 

                                                                            startti

Keli oli pikkuisen viileä mutta kuiva.


 Sen verran uutta edellisiin ajoihin verrattuna että lähtöpaikka oli eri kuin aiemmin. Tuttu Kaakkurin TB oli muuttunut yöasemasta vasta 6 aikaan aukeavaksi joten startti tapahtui Maikkulan Nesteeltä. Pikkuisen piti selvitellä ajon tarkoitusta ja aseman leimasinkin oli vähän katselussa mutta nimet löytyi papereihin ja matka pääsi alkamaan.

                                                                     lähtötankkaus

 Ensimmäinen etappi oli Oulunsalossa sijaitseva Oulun lentoasema. Kun parkkeerasin pyörän kuvan ottoa varten tuli yksi matkustajaa kentälle tuonut kyselemään että oletkos jotain rautapersettä ajamassa.....oli ilmeisesti nähnyt kilvenaluskyltin pyörän perästä. Oulun kentällä oli iso kyltti joten sain helposti sommiteltua pyörän ja kenttä rakennuksen samaan kuvaan.

                                                                 Oulu international airport

Matka jatkui kohti aamuaurinkoa Kuusamoon. Matkalle sattui Ouluzonen viitta. Ennen juhannusta siellä olisi ''Tuukko nää Ouluzoneen'' tapahtumapäivä ja sinne olisi tarkoitus mennä.

                                                                                radalle

 Poroja ei ollut tiellä haittoina joten matka jatkui hyvään tahtiin. Kuusamon kentällä oli hiljaista, asettelin pyörän asemiin, kuva ja sitten eteenpäin.

                                                                           Kuusamo

Kävin tankkaamassa ja samalla join aamukahvit.

                                                                         aamukahvit

Siitä lähdin jatkamaan vitostietä alaspäin kohden Kajaania. Liikennettä ei ollut pahemmin ja matka joutui. Suomussalmella pysähdyin ja laitoin windstopperin lämmikkeeksi. Matka jatkui aurrinkoisessa mutta mielä hieman viileässä säässä kohti Kajaania.
Kajaanin kenttä oli merkitty sen verran hyvin että mitään  vaikeuksia saada pyörä ja kenttärakennus samaan kuvaan ei ollut.

                                                                            Kajaani

 Kävin hakemassa kaupungista ST 1 :seltä tankkauskuitin ja siitä matka jatkui kohti Kuopiota. Sen verran päivä oli jo edennyt että ajattelin käydä Kuopossa syömässä. Olin vetänyt reitin sen verran tiukalle että muutama kilometri piti saada marinaaliin ja sen takia kävin syömässä Kuopiossa Pitkälahden ABC:lla. Samalla otin sieltä myös kulmapisteen.

                                                                mättölounas a'la ABC

Kuopion lentoasema oli Joensuuhun mennessä matkan varrella. Kenttä löyti mutta seinässä tai katolla ei mitään mainintaa Kuopion lentoasemasta. Löysin linja-autokyltin jossa oli maininta Kuopiosta.

                                                                               Kuopio


Otin vielä varalta toisen kuvan jossa oli tekstit teknisestä alueesta ja Siilinjärvestä.
Matka jatkui kohti Joensuuta. Vaikka tie oli ajon huomioon ottaen hidas ajettava niin maisemat Riistaveden keskustassa korvasivat  sen.  Kun kyseessä oli 1000 mailin ajo niin ihan viimeisen päälle ei tarvinnut keskinopeuden päälle laskea.
Joensuun lentokentän viitat tuli vastaan ennen kaupunkia, Ennen kenttää oli jonkin sodanaikaisen lentokoneen hylky mutta nyt ei ollut aikaa mennä sitä ihmettelemään.

                                                                            Joensuu

Kentältä matka jatkui kohden kaupunkia josta piti saada kulmapiste. Vanha tuttu Neste oli häipynyt Nurmeksen tien risteyksestä mutta lähellä oli ABC:n kylmäasema josta kävin kuitin ottamassa.
Matka jatkui Joensuusta etelään. Seuraava etappi oli Savonlinnassa johon laitoin navigaattorin opastamaan.  Eteen tuli semmoisia teitä joita en ollut kertaakaan ennen ajanut. Käännyin Kerimäelle johtavalle tielle josta navi ohjasi Louhen kautta Savonlinnan kentälle. Matalla tuli vastaan jonkin kerhon letka, monta hyvännäköistä jenkkiä oli ajelulla.
Täällä oli sama ongelma kuin Kuopiossa, seinässä oli pieni kyltti mutta hyvin tarkkaan piti pyörä sijoittaa että sai kuvan otettua.

                                             Savonlinna(kyllä se siinä Finavian alla lukee)



Kentältä ajelin Savonlinnaan kaupunkiin ja kävin kahvilla sekä tankilla. Olin suunnitellut tankkauspaikan siten että muutaman kilometrin sain taas marginaaliin.
Seuraava kenttä sijaitsi Lappeenrannassa ja sinne suuntasin takaisin kaupungin läpi. Kaupunkiin ja sen antimiin olin tutustunut perustellisemmin kesäpäivillä 2014. Matka suuntasi kohden Punkaharjua mutta jätin nyt maisematien väliin. Kutostie veti hyvin ja kohta aloin Vuoksen kanavan jälkeen haeskelemaan ramppia josta pääsi lentokentöälle. Olin joskus aikaisemmassa elämässä käyttänyt yhtä ryhmää maatalousnäyttelyssä Lappeenrannan lentokentällä mutta sen tarkempia muistikuvia paikasta ei ollut.
Kuva pyörästä ja lentoasemasta...sitten kohti tankkauspaikkaa.

                                                                        Lappeenranta

 Löin tankin täyteen ja otin suunnan kohti Mikkeliä. Taivaalla alkoi olla tummia pilviä ja Savitaipaleen jälkeen alkoi ensimmäiset pisarat putoilla. Sadetta tuli kuitenkin sen verran harvakseen että en alkanut pukemaan sadekamppeita päälle. Ilta alkoi kuitenkin jo viilenemään ja taivas näytti siltä että sadetta on enemmänkin joten Mikkelin kentällä kaivoin sadekamppeet takaboxista päälle.

                                                                             Mikkeli

Mikkelistä Jyväskylään johtava tie on nopea, pääosin 100sen rajoitusta. Vesisade tiheni vähitellen joten sadekamppeet olivat tarpeen vaikka katteet aika hyvin suojasivatkin.
Mielessäni laskeskelin seuraavaa tankkauspaikkaa ja päätin että Hirvaskankaalla tankkaan viimeisen välitankauksen.
Jyväskylässä alkoi jo hämärtymään ja kuvan ottaminen oli taas vähän haaste. Ovessa oli teippi jossa luki Jyväskylän lentoasema. Pyörä piti saada vaan tarpeeksi lähelle ovea. Muutama kuva eri kulmista joista sitten valitsen parhaan.

                                                                           Jyväskylä

Seuraavaksi suuntasin Hirvaskankaalle tankkaamaan.
Siitä matka jatkui hiljalleen pimenevässä illassa kohti Suomen keskipistettä josta piti saada viimeinen kuva. Nelostiellä ei ollut paljoa liikennettä ja matka eteni hyvin. Kun pääsin perille Leskelään alkoi olla jo sen verran hämärä että keskipisteen patsasta ei meinannut löytää. Otin muutamia kuvia kyltistä ja molemmilla puolilla nelostietä olevista patsaista.


                                                           Leskelä ja Suomen keskipiste

Kuvien oton jälkeen suuntasin keulan kohti Oulua ja lopputankkausta.
Maikkulan Nesteeltä hain todistajien nimmarit ja ajoin pyörän talliin.  Sitten kotiin suihkuun ja nukkumaan.

Kausi oli avattu.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Suomiajo 2015

IBA Finland julkaisi kokouksessaan muutaman uuden ajon tälle vuodelle ja se on niiden listalla jotka olen muutaman vuoden ajan ajanut. Tällä kertaa tarkoituksena on käydä 7 eri luontokeskuksessa ja ajaa samalla 1000 mailin ajo. Niitä on lapissa useampia mutta ilmat olivat sellaiset että suuntasin itään ja etelään. Todisteena käynnistä pitää ottaa kuva pyörästä ja paikasta siten että rekisterinumero näkyy ja samalla joko paikan kyltti tai joku tunnistettava paikka keskuksesta. Jos aukioloaikana sattuu paikan päälle niin sitten siitä saa kulmapisteen mutta muuten matka todistetaan tankkauskuiteilla.
Googlemaps auttoi reitin suunnittelussa ja sellaiseksi tuli Oulu-Syöte-Kuusamo-Hossa-Kuhmo-Koli-Joensuu-Tampere-Kalajoki-Liminka-Oulu. Kolmessa noista joutuu käymään pelkästään kuvaamassa kun paikat ei ole auki eli Syöte, Hossa ja Liminganlahti. Niistä ei saanut kuittia joten ne ylimääräiset kilometrit meni ajamisen iloon. .....no Syötteen käynnistä  aamulla vesisateessa voidaan olla montaa mieltä.

Katselin sadetutkaa aika tiiviisti ja se näytti että jos pääsen ajoissa liikkeelle ehdin sateen alta pois ja sitten kierrän itäkautta sateen edestä ja jossain etelämpänä ajan sateen läpi poutaan länsi -suomeen.......niinpä niin...
Alku näyttikin suunnitellun mukaan ihan hyvältä....kun olin saanut aamutoimet tehtyä ja lähdin hakemaan pyörää tallista niin ensimmäiset alkoivat kastelemaan asfalttia...ei mitään  rankka sadetta vaan harvakseltaan putoilevia pisaroita. En laittanut sadekamppeita päälle kun arvelin ajavani sateen edelle matkalla kohti Kuusamoa.
Ajoin alkutankkaukseen Kaakkurin TB:lle kuten niin monesti ennenkin. Sain vähän selostaa rautaperseitten ajon perusteita todistajille.

 
valmiina lähtöön
 
Napeista korviin AC/DC  It'sa long way to the top ja reissu oli valmis alkamaan. Suuntasin kohti Kuusamoa ja katselin toiveikkaasti eteenpäin että missä vaiheessa tie olisi kuiva ja sadepilvet jäisivät taakse...
Sitä pilven reunaa en kuitenkaan tavoittanut ja ennen Pudasjärveä laitoin sadetakin päälle ja sadehanskat käteen. Ajattelin että näin alkuvaiheessa ei vielä kannata kastella vaatteita turhaan.

 
kosteaa oli..
 
Jatkoin matkaa kohti Syötettä, muutamia poroja ja jäniksiä oli tien varressa mutta onneksi oli talvikarvaa sen verran jäljellä että se erottui tie penkalla. Liikennettä ei siihen aikaan paljoa ollut vaan sai ajella käytännössä tyhjiä teitä.
 
 
 
Syötteellä

 
pili pili pom....
 
 
Kuva kyltistä ja eteenpäin. Taivaanrannallla idässä näkyi vähän kirkastakin mutta matkaa oli sinne sen verran että arvelin Kuusamoon asti tulevan vettä. Vähän ennen Kuusamoa kuitenkin sade helpotti ja kun kurvasin Karhuntassun eteen sain laittaa sadevaatteet takaboxiin.
 
Karhuntassu

 
aamukahvit
 
Join kahvit ja tankkasin. Kuitin kanssa oli pikkuisen ongelmaa mutta asema oli onneksi auki ja sain sisältä kuitin tankkauksesta. Matka jatkui 5 tietä etelään. Jonkin verran oli metsässä vielä lumiläikkiä. Lämpötila oli 6 astetta. Jonkin matkan päästä käännyin kohti Hossaa. Tie oli pienempää ja ja paikoin huonopintaisempaa mutta maisemat oli hyvät.
 
 
Hossan luontokeskus

 
van käöhän uuvestaan
 
 
Matka jatkui etelään kohti Kuhmoa. Raatteenportilla oli joku tapahtuma koska parkkipaikka oli täynnä ja pari liikenteenohjaajaa piti huolen järjestyksestä. Reitti oli tuttu Suomussalmelta eteenpäin kevään ja syksyn kokouskierroksilta. Ala-Vuokissa on kyläkaupassa erikoinen hifi-liike, paikassa oli monta erilaista kuunteluhuonetta erilaisilla laiteyhdistelmillä. Seuraavaksi oli vuorossa Kuhmon luontokeskus Petola.
 
                                       
 
Petola.
 
 
Söin ensimmäisen voileivän ja siitä suuntasin siitä kylälle tankkaamaan kulmapisteen. Samalla join kupin kahvia.  Siitä matka jatkui kohti Nurmesta ja siitä kohti Kolia. Kolille noustessa tuli mieleen alpit....vähän samanlaisia tiukkoja  mutkia varsinkin huippua lähestyttäessä.


 
 
Kolin Ukko
 
Menin sisälle ja kyselin kassalta jotain halpaa matkamuistoa että saisin kuitin vierailusta. Kyniä tarvitsee aina ja semmoinen sieltä mukaan tarttui. Laskin samat mutkat toisinpäin ja suuntasin kohti Joensuuta. Sieltä tankkasin kulmapisteen. Matka jatkui kohtio Varkautta jossa olin suunnitellut syöväni. Vähän ennen Varkautta alkoi satamaan mutta en laittanut sadekamppeita kun tiesin että pidän vähän pidemmän tauon lounaan merkeissä.
 
 
mättö
 
Kun olin syömässä katselin ikkunasta kun pyörän ympärillä pyöri pari tyyppiä....sain kahvit juotua ja lähdin ulos katsomaan mikä niillä oli mielenkiinnon kohteena. Toinen räpläsi kännykkäänsä ja kun tulin lähemmäs toinen sanoi että kaveri yrittää laskea paljonko 1500 mailia on kilometreinä. Aiheena oli Gold rekkarinalustani....eli 1500 mailia 24 tunnissa. Siinä on keskinopeus yli 100 km/h 24 tunnin ajan ja se herätti kysymyksiä...missä ajettu jne.  Kun sitten pääsin liikkeelle aurinko oli ja alkanut paistaa ja jonkin aikaa ajettuani tie oli ihan kuiva......ei ollut satanut koko päivänä. Ajoin Jyväskylään ja kävin Vaajakoskella tankkaamassa. Siitä ajoin Jämsään tytön luo kahville. Jämsässä oli jotkut hiihtokisat. Oli kuulemma Himokselta tuotu lumet kisaa varten.
 
Siitä suunnistin sitten kohti Tamperetta. Kiersin kehätietä ympäri ja kävin Pirkkalan ABC:ltä ottamassa kulmapisteen. Siitä matka jatkui 3 tietä ylöspäin kohti Seinäjokea joka oli seuraava kulmapiste. Matkalla sattui Mansoniemen leirintäalue.....oli jäänyt mieleen kun joskus penskana oltiin perheen kanssa autolomalla ja pysähdyttiin siinä. Saunakamarissa katsottiin telkkarista Angelique elokuvaa ja tais telkkarikin olla musta-valkoinen.
 
Seinäjoella oli paikallisen moponuorison kokoontumisajot. ...sen verran oli mopoa ja skootteria pihalla. Join kahvit ja tankkasin. Siitä lähdin ajamaan kohti Kalajokea. Vettä satoi välillä....taivaanrannalla oli välillä tummaa pilveä ja välillä auringonpaistetta.
 
Tankkasin Uudenkaarlepyyn paikkeilla ja samalla laitoin sadetakin päälle ihan lämmitystarkoitukseen. Jatkoin matkaa kohti Kalajokea ja Hiekkasärkkiä. Olin ollut pari vuorokautta aiemmin yötä työreissulla ja unohtanut pesupussin huoneeseen. Samassa rakennuksessa hotellin kanssa oli luontokeskus joten sain lyötyä 2 kärpästä yhdellä käynnillä.
 
Hiekkasärkillä

 
Luontokeskus
 
 
Keli alkoi selvästi viilenemään ja se tuntui semmoisena 'horkkana'........ vilunväristyksinä. Muuten keli oli ihan hyvä ajella. Liminkaa lähestyttäessä alkoi tulla vettä. Limingan Halpa-Halli oli saanut myrskystä osansa kun katolla oltiin laittelemassa uusia katteita puolen yön jälkeen. Liminganlahden keskuksessa huomasi myös että oli ollut synkkä ja mysrskyinen päivä. Oksia ja muuta roskaa oli pihalla aika reippaasti.
 
 
Liminganlahti





Siitä ajelin sitten Kaakkurin TB:lle lopputankkaukseen ja todistajien nimien hakuun.

 
Jos ei muuta niin saipahan pyörän sotkettua....
 
 
Olo oli sen verran viluinen että heti kun pääsin kotiin niin nappasin saunan päälle.....söin pikkuisen ja painuin saunaan. Sen jälkeen vaan nopsasti peehkuihin.
 
 
Kausi oli avattu.

 

 

 

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

MKKV

Eli Motoristit Koulukiusaamista Vastaan. Kuulin jutusta viime vuonna ja kävin Pöllökankaan koululla tapahtumassa. Tämän vuoden ohjelmaa katsellessa löytyi 2 paikkaa johon ajattelin osallistua ja niistä ensimmäinen oli viikko sitten Torniossa ja toinen tulevana keskiviikkona Pöllökankaan koululla uudemman kerran. Laitoin tapahtumat kalenteriini hyvissä ajoin.

Perjantaiaamu aukesi juuri niin karseena kuin ennustukset lupasivatkin...kylmää ja vesisadetta. Sadevaatteet on tullut puettua ennenkin päälle ja asia on sen verran tärkeä ettei kelillä ollut merkitystä. Toisaalta kun ajattelee että aika iso osa porukasta tulee Tampereen ja Lahden seudulta niin tämä pikkupätkä menee vaikka millaisessa kelissä.

Hain pyörän tallista ja laitoin heti sadepuvun päälle koska se myös lämmittää. Samalla ajaminen oli taas vähän tuntuman hakua kun ei ollut ajanut muuta kuin vappuajon. Torniota lähestyttäessä keli alkoi kuivumaan ja kun kurvasin ABC:n pihalle sain laittaa sadepuvun takaboxiin.
 
vähän siementä
 
 
nyt alkaa olla kaikki paikalla
 
Siinä parkkipaikalla katseltiin pyöriä ja kertoiltiin reissuista mitä on ajeltu....yhdellä kaverilla oli ollut samanlainen FJR kuin minulla nyt on ja kertoi aika hyvän vertauksen pyörästä......se ' ei ole hyvä missään mutta soveltuu kaikkeen' . En voinut muuta kuin allekirjoittaa sanotun.  Letkan vetäjä kuulutteli pelisääntöjä ja kellon lyödessä pykälään lähdettiin poliisiauton vetämässä letkassa Kaakamon koululle jossa tenavat olivatkin vastaanottamassa pyöriä. Hetken arpomisen jälkeen saatiin pyörät ojennukseen.
 
 
Kaakamon koulun pihalla
 
 
Siitä sitten lähdettiin saliin jossa lapset odottelivat. Ensin Santis piti puheen ja kertoi lapsille tarinan.





 
puhetta tärkeästä asiasta
 

 
taikuri


 
Puheen jälkeen taikuri teki temppuja ja sitten päästiinkin ulos katselemaan pyöriä. Lapset kiertelivät katselemassa ja rohkeimmat uskaltautuivat istumaan satulaankin. Kysymyksiä sateli kulkemisista ja 'mikä toi on' jutuista laidasta laitaan. Kun sitten homma alkoi olla valmis lähdettiin vielä Tupasvillaan kahville. Oli jo se aika päivästä että söin samalla ja ostin vielä ryhmän t paidan kannatuksen vuoksi.
 
Sieltä sitten kohti kotia, Olhavan paikkeilla alkoi satamaan mutta en laittanut enää sadekamoja päälle.
 
Summa summarum......parin päivän päästä Pöllökankaalla samoissa merkeissä. Asia on mielestäni niin tärkeä että jos yhdenkin tenavan mieleen tulee moottoripyörä tai se taikuri kun se on aikeissa viedä sen luokan hiljaisen tyypin pipon.....silloin tämä tähän hommaan uhrattu aika ei ole ollut turhaa.
 

 
 
 
                                                                                                     
 
 
 
 
 
 

 

maanantai 29. joulukuuta 2014

Bondia Rotterdamissa

Syyslomaviikko on täällä Oulun seudulla perinteisesti se 43. Laitoin sen kalenteriin hyvissä ajoin mutta en tiennyt mitä tekisin ko. ajalla. Kelit alkoivat olla jo niin kylmiä ja myös ainakin öisin liukkaitakin joten prätkähommat ei tulleet kysymykseen. 

Vastaus pohdintaan tuli Facebookin kautta, ketjussa oli uutinen että Rotterdamin  Kunsthallissa alkaa 12.10 Bondin näyttely.....007 Design.  Se oli sitten siinä. Ei muuta kuin nettiä selaamaan ja lentoja vertailemaan. Aiemmin oli tullut sähköpostiini viskin ystävien seuran tiedote Ardbeg tastingista Helsingissä 23.10. En ollut ollut semmoisessa aiemmin ja päätin että koetan yhdistää nämä kaksi juttua yhteen. Tasting oli torstaina joten se piti saada paluumatkan yhteyteen. Halvimman lennon ja järkevimmän aikataulun sain siten että lähden Oulusta maanantaina, yö Helsingissä, tiistaiaamuna 7.30 Helsingistä Frankfurtin kautta Amsterdamiin Lufthansalla  ja sieltä junalla Rotterdamiin. Paluu Amsterdamista Tukholman kautta SASsilla Helsinkiin. Tasting, yö Helsingissä ja aamukoneella Ouluun. Hotellin  katselin Trivagon kautta.

Näinhän sen piti mennä mutta....sunnuntaina puhelimeen tuli viesti että Frankfurt Amsterdam lento on peruttu.....jonkun ajan päästä toinen viesti että Helsinki-Frankfurt on myös peruttu. Menin Lufthansan sivulle ja siellä kerrottiin että lentäjät on lakossa maanantai-illasta keskiviikkoaamuun. Tekstarin mukana tuli linkki mutta siinä kerrottiin vaan peruuntumisesta. Onneksi lähtö oli vasta tiistaina joten maanantai oli aikaa suunnitella meno uusiksi.

Otin maanantaina heti aamulla puhelun matkatoimistoon ja kohtuu jonotuksen jälkeen pääsin läpi......muitakin oli kuulemma samalla asialla. Muutamien vaihtoehtojen kartoituksen jälkeen meno muotoutui Tukholman kautta ja perillä olisin vähän aiemmin kuin alkuperäisessä suunnitelmassa. Ainoa negatiivinen juttu lisämaksun lisäksi oli se että kone lähti puoli seitsemältä ja se tiesi aikaisen herätyksen. Uusi lippu tuli sähköpostiin sitä myöten lähdin kentälle. Lensin Helsinkiin, majoittauduin, kävin syömässä, lepäilin ja illalla kävin pienen ulkoilulenkin keskustassa. Nukkumassa olin hyvissä ajoin seuraavan päivän aikaisen herätyksen takia.

Kello soi aamulla(yöllä) 4.30 ja aamupalan jälkeen marssin pysäkille. Eka bussi lähti kentälle 5.10 ja laskin sillä hyvin ehtiväni. Porukkaa oli menossa töihin ja muutama oli laukkujen kanssa menossa myös kentälle asti. Katsoin matkalla Finavian sivulta lähtöportin Tukholmaan ja jäin pois ykkösterminaalissa. Samaan aikaan kentälle tullessa oli Rovaniemeltä tullut pikavuoro myös menossa kentälle. Olin joskus aiemmassa elämässä ajanut ko. vuoroa työkseni.
Turvatarkastuksen kautta menin portille odottelemaan koneen lähtöä. En ole näillä kaupunkireissuilla ottanut mukaan muuta kuin käsimatkatavaraa. Mikä ei mahdu trollikkaan mukaan sitä ei tarvita. Prätkäreisuilla on tottunut ottamaan mukaan vaan olennaisen ja se helpottaa myös tässä. Tukholman kone oli pikku ATR ja bussilla mentiin koneelle. Kyytiin ja kahvit matkalla. Tukholmassa oli ihan passelisti  vaihtoaikaa ja ehti maleksimaan pitkin Arlandan terminaalia ennen Amsterdamin koneen lähtöä. Sitten Amsterdamin koneeseen. Semmoinen pikku moka tuli että elin alkuperäisen lennon tarjoiluissa enkä syönyt Tukholmassa ennen lähtöä mitään. Lennolla tarjoiltiin vain kahvit ja nälkä alkoi pikkuhiljaa tuntumaan. Koneessa olisi ollut aamiaista myynnissä mutta päätin sinnitellä Schipholiin asti. Lueskelin ja kuuntelin napeista musiikkia lennon ajan.  Amsterdamsissa kävin syömässä kentällä ja lähdin sitten etsimään junaa.  Opasteet oli hyvät asemalle asti ja lipun ostokin sujui ihan kivuttomasti mutta sitten tuli pikkuongelma  kun missään ei näkynyt semmoista yhteistaulua missa olisi näkynyt lähtevvät junat. Joka raiteen kohdalla oli omat monitorit ja kyllähän se muutaman kerran edestakaisin kävelyn jälkeen oikea raide löytyi.  Junia kulki aika tiiviisti, ainoa oli se että jos halusi mennä Intercityllä suoraan se maksoi muutaman euron lisää. Matka meni yllättävän nopeasti....olin netistä katsonut etukäteen että matka kestäisi noin tunnin mutta suora yhteys oli noin puolet siitä. Rotterdamin Central Stationilta katselin infon ja ostin sieltä paikallisen City Cardin...sain samalla nipun esitteitä kaupungista ja neuvon millä ratikalla pääsee hotellille. Pysäkillä oli hyvät opasteet, ainoa miinus oli se että siinä ei kerrottu reittimuutoksesta. Hyppäsin ratikkaan numero 4, tärkeä juttu oli kuulemma se että lippu leimataan aina kun tullaan sisään tai mennään ulos. Olin kartan katsellut etukäteen joten tiesin suurin piirtein missä pitää hypätä pois kyydistä. Ratikka kääntyikin aiemmin pois alkuperäiseltä reitiltä ja alin seuraamaan kartasta että missä ollaan menossa. Kohta ratikka palasi alkuperäiselle reitille ja hyppäsin pois kyydistä.
Katsoin pysäkillä olevaa karttaa ja sen perusteella hyppäsin seuraavaan bussiin joka vastapäiselle pysäkille tuli. Seuraavan pysäkin kohdalla oli hotellini Van Walsum. Hotelli oli saanut trivagoon ihan hyvät arvostelut ja voin kyllä yhtyä niihin...hyvä palvelu kaikinpuolin. Ykkönen maksoi 53€/yö.

 
Simppeli peruskämppä

 
Hinnaston mukaan 185€/yö....maksoin 57€/yö

Sain huoneen ja painuin välittömästi pienille päiväunille. Huoneen ikkuna oli auki ja sitä myöten huone oli pikkuisen viileä. Pukkasin ikkunan kiinni mutta päiväpeitto piti vetää päälle lämmikkeeksi. Lähdin levättyäni katselemaan kaupunkia.








 Jotenkin jäi semmoinen persoonaton kuva. Talot olivat samannäköisiä kuin missä tahansa eurooppalaisessa keskustassa, ainoa poikkeus oli Coffee Shopit joita siellä täällä oli. Oikeastaan jälkeenpäin vasta havaitsin että yhtään spurgua tai kerjäläistä en kaduilla nähnyt. Keli oli vaihteleva ja väliin tuli aika koviakin sadekuuroja. Yhden semmoisen kohdalle sattuessa olin kävelykadulla ja kohdalla sattui olemaan irkkubaari kun vettä alkoi taivaalta tulemaan. Sisään ja oluen kanssa fish&chips pahimpaan nälkään. Sade jatkui joten istuskelin ihan kaikessa rauhassa. Kiertelin ja haahuilin pitkin keskustaa, yhdessä baarissa istuskelin jonkun aikaa ja sieltä lähdin sitten hotellille nukkumaan.

Hotellin aamupala kuului hintaa ja oli hyvä, kaikki mitä pitikin oli tarjolla. Syötyäni palasin huoneeseen vielä tutkailemaan karttaa ja suunnittelemaan päivän ohjelmaa. Pääkohde oli James Bond näyttely mutta päätin aloittaa päivän maisemien katselulla. Rotterdamissa on näkötorni Euromast jonne suuntasin ensimmäiseksi. Lippukassa kertoi että hissi huipulle aukeaa puolen tunnin kuluttua. Ekalla hissillä päästiin tasanteelle jossa oli ravintola ja näköalatasaane. Ylöspäin hissimusiikkina oli Lenny Kravitzin  Fly Away. Tasanteella tuuli tosi lujaa, olisi melkein tarvinnut korvalaput tai pipon päähän. Ylhäältä näki hyvin joelle ja satamaan. Joelle olisi ollut reilun tunnin kestävä risteily mutta se nyt jäi tällä kertaa tekemättä. Sillä olis nähnyt satama-alueen vielä paremmin mutta nyt oli tyytyminen maisemien katseluun.







Kiertelin tasannetta ja katselin kaupunkia. Jossain kauempana näkyi harmaana verhona sadekuuro mutta torniin paistoi aina välillä aurinko. Tuuli oli vaan tosi kova ja tuntui korvissa. Kohta porukkaa alkoi nousta portaita kohti hissiä jolla pääsi vielä vähän korkeammalle. Torni oli kaiken kaikkiaan 185 m korkea ja tasanteella olikin maailman korkeimpien rakennusten kuvia ja metrimääriä. Hissi oli pyörivä joka ylös noustessaan ja laskeutuessaan kiersi ympäri. Siinä istuttiin paikallaan ja annettiin  maisemien vaihtua. Tornin vieressä oli iso rakennus Erasmus Mc.....eka reaktio oli että mikähän biker porukka tuossa majailee mutta kun kävelin siitä ohitse niin ambulanssit pihalla ja pari kylttiä paljastivat sen sairaalaksi. Helikopterikentälle tuli just tornissa ollessani kopteri ja se oli ihan tien vieressä...max 20 m kaistoille. Otin kännykällä videon koko kierroksesta. Sen verran kova tuuli oli että tunsi miten torni huojui. 
Tasanteelle palattuani yhdessä ikkunassa verhon raosta näkyi sängyn pääty. Heräsi mielessäni että onkohan täältä myös huoneita saatavana....saattaisiolla ihan mukava katseella kaupunkia iltavalaistuksessa sahmppanjaa siemaillen. Sviitin hinta oli 385 ja siihen kuului pullollinen shamppanjaa ja aamiainen.
http://www.euromast.nl/en/sleep-wake-up

Alas tullessani hissimusiikkina oli GnR Knockin on heavens door......pienen hymyn sekin herätti. Alhaalta olisi saanut ostaa kaikkea aiheeseen liittyvää krääsää mutta ostin vain kortin tädilleni ja laitoin sen samalla ulkona sijaitsevaan postilaatikkoon. Tornin vieressä oli puisto jonka läpi olin suunnitellut oikaisevani. Kunsthall jossa näyttely oli, sijaitsi kohtuu lähellä joten kävelin sinne.  Puistossa oli jo syksyn merkit, lehdet olivat jo osaltaan pudonneet mutta saattoi kuvitella millainen se olis kesällä. Puistossa oli muutamia rakennuksia mm. Rotterdam Harbour Club, hyvin hoidettuja pihoja ja puutarhoja niissä oli. Erikseen oli vielä oma grillaus aluekin.




Kunsthallin vieressä oli luonnonhistoriallinen museo jonka edessä oli muutamia kani tai pupu patsaita. Niiden päällä pyöri tenavia istumassa ja kuvia ottamassa. 





Kunsthallissa oli useampia näyttelyitä mutta se jonka takia tänne oli tultu oli 007 Design. 

http://www.kunsthal.nl/designing007/en/

Edellisvuonna kävin Englannissa Bond in Motion näyttelyssä ja siellä oltiin keskitytty Bondin autoihin ja muihin kulkulaitteisiin. Tässä näyttelyssä pääaiheena oli elokuvissa käytetyt vaatteet ja Q:n kehittelemät laitteet. Esillä oli mm. 007  Istanbulissa  käyttämä salkku jossa oli kultarahat ym. Eniten kuitenkin oli  vaatteita. Näyttelyssä oli kuvaaminen kielletty mutta muutaman foton sain kuitenkin napattua. Kultasormen kullalla peitetty nainen Jill Masterson jäi kuvaamatta.  Viimeisenä oli myymälä jossa oli kaikkea aiheeseen liittyvää.
 
Kunsthall

elokuvajulisteita


Skyfall

Die Another Day

Man himself


 
The Spy Who Loved Me

 
Thunderball


Kiertelin myös muut taidehallin näyttelyt läpi.

 
arkkitehtuuria

 
avioliittoa valokuvina



 
 
kuntolaitteita


Samalla alueella oli myös toinen museo jossa pistäydyin. Siellä oli semmoinen narikka jota aiemmin ei ole vastaani tullut.



Keskellä aulaa oli  ympyrä jossa oli naruja. Narut menivät muutaman mutkan kautta kattoon. Jos halusit laittaa takkisi 'narikkaan' niin katselit vapaan hengarin ja siihen kuuluvan köyden. Köydestä pudotin hengarin alas, takki hengariin ja köyttä vetämällä takki kattoon roikkumaan. Köydessä oli metallinen holkki jolla se lukittiin telineeseen ja siihen käännettiin salpa päälle.







Kiertelin näyttelyt läpi ja lähdin hotelliin päiväunille. Kysyin respasta että onko lähellä ravintolaa tai pubia jossa olisi elävää musiikkia. Vieressä oli jazz klubi mutta juuri keskiviikkona siellä ei ollut live-esiintyjää. Yksi irkkupubi löytyi netistä jossa olisi bändi soittamassa. Aikani torkuttuani lähdin liikenteeseen. Löysinkin paikan mutta siellä oli vasta bändi kantamassa kamoja sisälle joten lähdin kiertelemään ja katselemaan maisemia.
 
paikallinen känkkylä

 Kävin syömässä ja yhdessä pubissa oluella ja sieltä suuntasin sitten hotellille nukkumaan. Seuraavana aamuna olikin suuntana Schipholin kenttä ja kotimatka. Olin katsellut että hotellin edestä menevä bussi menee suoraan rautatieasemalle joten menin pysäkille odottelemaan seuraavaa vuoroa. Siinäpä ei sitten kahden  vuorokauden lippu kelvannutkaan vaan piti ostaa uusi lippu. Keskustelin kuljettajan kanssa ja siinä paljastui että kahden vuorokauden lippu tarkoitti ti-ke,  ei 48 h ensimmäisestä leimauksesta kuten olin luullut.


Asemalta etsin sitten automaatin ja ostin sieltä lipun lentokentälle. Opastus oli minusta pikkuisen huono. semmoista yleistaulua josta olis nähnyt lähtevät junat ja laiturit ei silmiini asemahallissa sattunut  vaan jokaisen laiturin kohdalla oli monitori jossa oli sen laiturin lähtevät junat. Junamatka ei kestänyt pitkään ja kohta edessä oli turvatarkastus. Sen jälkeen lähdin katselemaan Taxfree:tä ja muutama viskipullo sieltä matkaan tarttuikin. Palvelu oli kyllä hyvää, sai maistaa ennen ostopäätöstä. Kävin syömässä pizza slicen ravintolassa ennen koneen lähtöä ja kohta sitten oltiin matkalla kohti Tukholmaa jossa oli vaihto Helsinkiin. Arlandassa kävin syömässä pastan ja ostin muutamat tuliaiset. Sitten olikin vuorossa hyppy Helsinkiin.

Kävin heittämässä laukun majapaikkaan ja melkein välittömästi suuntasin Rööperiin  Punavuoren Ahveneen jossa oli vuorossa elämäni ensimmäinen viskitasting.



Ohjelmassa oli Ardbegin viskejä ja muutamia harvinaisempia testattavia.  Ilta sujui ihan rattoisasti ja sitten olikin aika lähteä hyvä maku suussa kohti majapaikkaa.

Aamulla sitten bussilla kentälle ja  Ouluun.